Valolan avopalvelut

Valola tuottaa nyt myös sosiaalihuollon avopalveluita:

Lastensuojelun jälkihuolto, tuettu asuminen, perhetyö, tukihenkilötoiminta, neuropsykiatrinen valmennus.


Valolan avopalveluissa tuotetaan sosiaalihuoltolain mukaisia palveluita lapsille, nuorille ja perheille. Palveluja toteutetaan asiakkaiden kotona sekä arjen ympäristöissä. Palvelut suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä läheis- ja viranomaisverkostojen kanssa. Valolan avopalveluiden tärkeänä painoalueena on tuen tarjoaminen lastensuojeluyksikkö Valonrantaan tulossa oleville ja sieltä lähteville lapsille tai nuorille ja heidän perheilleen. Tämä mahdollistaa sujuvan siirtymätyöskentelyn – käyttäytymisen ja ajattelutavan muutosten siirtyminen eri ympäristöissä näkyviksi ei tapahdu itsekseen, vaan siihen tarvitaan tukea. Avopalveluita tuotetaan myös Valonrannan ulkopuolisille tahoille Valolan työntekijöiden erityisosaamisalueita hyödyntäen. Valolan erityisosaamisalueita ovat mm. tuki kouluakäymättömälle tai muutoin koulunkäynnin haasteita kokevalle lapselle, neuropsykiatrisen valmennuksen menetelmät, autismikirjon asiantuntemus ja psykologin asiantuntemus.

Työskentely on aina suunnitelmallista ja tavoitteellista. Tavoitteet muotoillaan yhdessä lapsen tai nuoren, perheen ja verkostojen kanssa. Työskentelyprosessissa käytetään myös väliarviointeja, joiden pohjalta tavoitteiden saavuttamista arvioidaan ja tehdään tarvittavia muutoksia. Työskentelyn lopuksi tuotetaan työskentelystä yhteenveto ja sovitaan jatkosuunnitelmista ja –suosituksista.

Valolan avopalveluina tuotetaan tuettua asumista, lastensuojelun jälkihuollon ohjauspalveluita, tukihenkilötoimintaa, neuropsykiatrista valmennusta ja perhetyötä. Avopalveluiden työntekijät ovat sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia (sosionomi, lähihoitaja, kuntoutuksen ohjaaja). Myös Valolan psykologi ja erityisluokanopettaja työskentelevät osana avopalveluiden tiimiä. Psykologin konsultaatio on tarvittaessa käytettävissä myös niissä työskentelyprosesseissa, joissa psykologin yksilötyöskentelyä ei ole. Samoin erityisluokanopettajan asiantuntemusta voidaan hyödyntää kaikissa työskentelyprosesseissa koulunkäynnin tai opiskelun tukitoimien ja tilanteen arvioinnissa.


Ammatillinen tukihenkilötoiminta

"Erityistä tukea tarvitsevalle lapselle tai hänen perheelleen voidaan järjestää vertaisryhmätoimintaa sekä tukihenkilö- tai perhe lapsen terveyden tai kehityksen turvaamiseksi." (Sosiaalihuoltolaki (1301/2014) § 28:)

Valola tarjoaa ammatillista tukihenkilötoimintaa. Valolassa ammatillista tukihenkilötyöskentelyä toteuttavat sosionomit (AMK) ja erityisluokanopettaja. Tukihenkilötoiminta on salassapitovelvollisuuden alaista toimintaa. Tukihenkilötoiminnalla tuetaan lapsen kasvua ja kehitystä lapsen omassa elinympäristössä. Tukihenkilötyöskentely on säännöllistä ja tavoitteellista. Tapaamisten säännöllisyys ja kesto määritellään tuettavan henkilön tarpeiden perusteella. Tukihenkilötoiminnalla voidaan esimerkiksi:

  • vahvistaa lapsen/nuoren itsetuntoa auttamalla löytämään omia vahvuuksiaan
  • tukea lapsen/ nuoren arjen hallintaa
  • tukea nuoren itsenäistymistä
  • tukea harrastuksen löytämisessä
  • tukea koulunkäynnissä
  • yhdessä löytää mielekästä tekemistä lapsen/nuoren arkeen          

Mikäli olet kiinnostunut tukihenkilötoiminnasta, ota yhteyttä Klaus Tanttuun.

Tuettu asuminen

Valolan avopalveluiden tuetussa asumisessa toteutetaan yksilöllisesti räätälöiden tuetun asumisen palvelukokonaisuuksia. Kohderyhmämme ovat erityisesti sijaishuollosta tai sijoituksesta avohuollon tukitoimena itsenäiseen asumiseen siirtyvät jälkihuollon asiakkuuteen oikeutetut 17-23 vuotiaat nuoret. Lisäksi Valolan avopalveluista voidaan tarjota tuetun asumisen palvelua nuorille aikuisille, joiden elämässä on erityisiä haasteita esimerkiksi opiskeluvaikeuksien tai mielenterveysongelmien vuoksi.

Asumispalvelua tarjotaan joko tuettuna asumisena asiakkaan omaan asuntoon tai tukiasumisena Valolan omaan tukiasuntoon (yksiö). Valolan oma tukiasunto sijaitsee Lastensuojeluyksikkö Valonrannan viereisessä kiinteistössä, mikä mahdollistaa tarvittaessa myös tiiviin ohjaustyöskentelyn ja päivystyspalvelun.

Tuetussa asumisessa Valolan avopalveluiden työntekijä tukee nuorta sekä omassa asunnossa tapahtuvalla ohjauksella että avustamalla lähiympäristöissä tapahtuvassa asioinnissa. Tuki ja tavoitteet suunnitellaan aina yksilöllisen tarpeen mukaan, nuoren omia toiveita kuunnellen.

Tuetussa asumisessa nuorta vahvistetaan arjenhallinnan taitoja (esim. ajanhallinta, taloustaidot, asioiminen, liikkuminen, kodinhoito, ruoanlaitto) sekä tuetaan itsenäistyvän nuoren identiteetin kehitystä. Valolan tuetussa asumisessa voidaan sopimuksen mukaan tarjota myös erityisluokanopettajan ja psykologin tukea.

Lastensuojelun jälkihuolto

Jälkihuollon tuetun asumisen lisäksi Valolan avopalveluissa tarjotaan myös jälkihuollon ohjaustyötä. Jälkihuollon tarkoituksena on tukea lapsen kotiutumista sijaishuollosta tai auttaa aikuistuvaa nuorta saavuttamaan riittävät valmiudet itsenäisen elämän aloittamiselle.

Tavoitteena laadukkaassa jälkihuollossa on nuoren toimintakyvyn, hyvinvoinnin ja voimavarojen vahvistuminen. Nuorta tuetaan oman identiteetin vahvistamisessa ja mielekkään arjen rakentamisessa. Nuorta autetaan oman sosiaalisen verkoston muodostamisessa ja vahvistamisessa. Työskentely tähtää siihen, että nuori löytää keinoja arjessa, opinnoissa ja työelämässä toimimiseen. Palvelut toteutuvat nuoren lähiympäristöissä (koti, koulu, harrastukset, työpaikka, asiointitilanteet jne.).

Jälkihuollon ohjaustyönä voidaan tukea esimerkiksi seuraavia arjen toimintoja:

  • Ajanhallinnan tukeminen: kalenterointi, ajanvaraus, riittävä aika levolle jne.
  • Taloustaidot: rahankäytön suunnitelmallisuus, laskujen maksaminen jne.
  • Asioiminen erilaisissa virastoissa
  • Julkisilla kulkuneuvoilla liikkuminen
  • Kodinhoito: siivoaminen, ruoanlaitto, pyykinpesu, kaupassakäynti

Osalla Valolan avopalvelutyöntekijöistä on erityisosaamista ja lisäkoulutusta autismikirjosta, mikä mahdollistaa laadukkaan ohjaustyön autismikirjon asiakkaille. Jälkihuollon ohjaustyö autismikirjon asiakkaalle voi sisältää arjen ohjaustyön lisäksi myös autismikirjon ominaisuudet huomioivan tukikeskusteluprosessin.

Perhetyö

"Perhetyöllä tarkoitetaan hyvinvoinnin tukemista sosiaaliohjauksella ja muulla tarvittavalla avulla tilanteissa, joissa asiakas ja hänen perheensä tai asiakkaan hoidosta vastaava henkilö, tarvitsevat tukea ja ohjausta omien voimavarojen vahvistamiseksi ja keskinäisen vuorovaikutuksen parantamiseksi. Perhetyötä annetaan erityistä tukea tarvitsevan lapsen tai nuoren terveyden ja kehityksen turvaamiseksi." (Lähde: SHL 18§)

Valolan avopalveluissa perhetyötä tehdään suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti. Tavoitteenasettelu tehdään yhdessä perheen ja sosiaalityöntekijän kanssa ja kirjataan asiakassuunnitelmaan. Lapsen ja perheen osallisuutta tuetaan suunnitelman laatimisessa. Tavoitteiden toteutumista sekä työskentelyn vaikuttavuutta arvioidaan säännöllisesti. Työskentely tapahtuu perheen lähiympäristöissä: kotona ja muissa arjen ympäristöissä.

Perhetyö on konkreettista yhdessä tekemistä, tilanteiden mallinnusta, psykoedukaatiota, keskustelua ja ohjausta. Työskentelymenetelminä voidaan hyödyntää myös neuropsykiatrista valmennusta ja eläinavusteista kuntoutusta. Perhetyön tavoitteena on tukea vanhemmuutta lapsen tarpeiden ja edun turvaamiseksi sekä vahvistaa perheen arjen voimavaroja.

Neuropsykiatrinen valmennus

Neuropsykiatrinen valmennus eli "nepsy-valmennus" on ohjauksellinen ja tavoitteellinen kuntoutusmenetelmä, joka on suunnattu asiakkaille, joilla on neuropsykiatrisia erityisvaikeuksia.

Valmennuksen tausta-ajatuksena on ratkaisu- ja voimavarakeskeisyys, jossa korostuu tulevaisuuteen suuntaaminen, toiveikkuus sekä asiakkaan voimavarojen löytäminen ja hyödyntäminen. Neuropsykiatrisen valmennuksen tavoitteena on tukea eri-ikäisten ja eri elämänvaiheissa olevien henkilöiden arjen- ja elämänhallinnan taitoja, uusien myönteisten toimintatapojen kehittymistä sekä sitä kautta myönteisen elämänpolun rakentumista.

Valmennus on prosessi, jonka kesto, aikataulu ja tavoitteet sovitaan yhdessä asiakkaan kanssa. Valmennuksessa käytettävät menetelmät valitaan yksilöllisesti valmennettavan tavoitteiden ja tarpeiden mukaisesti. Valmennuksella pyritään löytämään arkeen valmennettavan arkea helpottavia keinoja ja ratkaisuja. Valmennuksessa valmentaja ohjaa ja auttaa valmennettavaa kohti asetettua tavoitetta. Valmennukselle asetetut tavoitteet voivat liittyä esimerkiksi omaan arjenhallintaan, kaupassa käymiseen, asiointiin, ihmissuhteisiin tai opiskeluun. Nepsy-valmennus sopii kaikenikäisille: lapsille, nuorille ja aikuisille. Nepsy-valmennusta on voidaan toteuttaa koko perhettä tukien, mikä lasten ja nuorten kohdalla usein vahvistaa kuntoutuksen etenemistä.

Valola Oy on osana palvelusetelijärjestelmää, jonka kautta asiakkaat pystyvät valitsemaan palveluntuottajista itselleen sopivan vaihtoehdon palse.fi-sivuston kautta. Nepsy-valmennusta Valola Oy:n kautta tarjoaa tällä hetkellä sosionomi (AMK) ja neuropsykiatrinen valmentaja Klaus Tanttu.

Yhteydenotot nepsy-valmennukseen liittyen:

Klaus Tanttu

Avopalvelu- ja koulutuskoordinaattori

klaus.tanttu@valola.net

044 768 1046


Avopalvelutiimi:

Valolan avopalveluista vastaa moniammatillinen tiimi, johon kuuluvat sosionomi, psykologi ja erityisluokanopettaja. Tavoitteena on kaikissa asiakkuuksissa huomioida hyvinvointiin ja toimintakykyyn vaikuttavia tekijöitä mahdollisimman monipuolisesti.

Klaus Tanttu 

Avopalvelu- ja koulutuskoordinaattori. 

Klaus on koulutukseltaan sosionomi AMK, neuropsykiatrinen valmentaja ja yksi Suomen erityistason MAPA ® -kouluttajista. Hänellä on runsaasti käytännön kokemusta erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten ohjaamisesta sekä haastavan käyttäytymisen ennaltaehkäisystä ja kohtaamisesta. Hänen työotteenaan ovat ratkaisu- ja voimavarakeskeisyys. Lisäksi työskentelyn lähtökohtina hänellä ovat asiakaslähtöisyys, läsnäolo ja oikeudenmukaisuus. Työkokemusta häneltä löytyy sekä lastensuojelusta että koulumaailmasta. Viime vuosina Klaus on kouluttanut paljon koulujen ja eri työyhteisöjen henkilökuntaa MAPA ®toimintamallin pariin. Tällä hetkellä Klaus työskentelee Valola Oy:ssä avopalvelu- ja koulutuskoordinaattorina. Lisäksi hän on erikoistumassa työnohjaajaksi Dialogicin voimavarakeskeisessä työnohjaajakoulutuksessa.

Lisäksi tiimiin kuuluvat:

Carina Calenius, Avopalveluista vastaava johtaja

Elina Vierimaa, Psykologi

Veera Tammiruusu, Erityisluokanopettaja


Carinan, Elinan ja Veeran taustoista lisää täällä.


Yhteydenotot avopalveluihin liittyen:

Avopalvelu- ja koulutuskoordinaattori Klaus Tanttu

puh. 044 768 1046
klaus.tanttu@valola.net 

Kasvatusjohtaja / Avopalveluista vastaava johtaja Carina Calenius

puh. 044 230 6548 
carina.calenius@valola.net